Digitoimisto redandbluella vastuullisuus kulkee mukana kaikessa toiminnassa. He ovat linjanneet strategiassaan liiketoiminnan vastuullisuuden ja green coding -osaamisen kehittämisen toiminnan ytimeen.
Vastuullisuus on ollut yrityksen DNA:ssa jo ensihetkistä. Ensimmäiset asiakkaat toimivat non-profit-periaatteella, ja projekteja yhdisti halu edistää samoja asioita. Toimitusjohtaja Reeta Laamo kertoo arvojen olevan vahva lähtökohta vastuulliselle toiminnalle:
”Jos vastuullisuus ei olisi sellainen asia, jonka eteen oikeasti haluaa tehdä töitä, olisi sitä vaikea ottaa huomioon tekemisessä ja viestimisessä.”
Yritystoiminnan kehittyessä kestävä liiketoiminta on tuonut mukanaan myös muita hyötyjä. Tarjontaa verkkopalveluiden toteuttajissa riittää, joten vastuullisuutensa osoittaminen on tärkeä keino erottautua kilpailevista toimijoista. Kilpailutilanteessa vastuullisuudesta kertominen on voinut tuoda yllätysmomentin, jolla on voinut vaikuttaa positiivisesti ostopäätöstä puntaroivaan.
Kilpailutilanteessa vastuullisuudesta kertominen on voinut tuoda yllätysmomentin, jolla on voinut vaikuttaa positiivisesti ostopäätöstä puntaroivaan.
Vastuullisesti toimiminen tuo mukanaan menestystä
Redandbluen tavoitteena on olla tunnettu ekologisuudestaan. Yritys sai maaliskuussa 2025 kunniamaininnan Ekologinen verkkopalvelu -kategoriassa Grand One -gaalassa, joka on Suomen suurin ja merkittävin digikilpailu.
Hyvä kiirii moneen suuntaan. Asiakkaat kiittävät laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti toteutetuista verkkopalveluista, mutta monesti asia noteerataan myös rekrytointitilanteissa.
Vastuullisuus on paitsi tapa tehdä yritystoimintaa, myös kilpailuvaltti.
Hiilijalanjälki osana vastuullisuustyötä
Olemme saaneet auttaa redandblueta heidän vastuullisuusmatkallaan hiilijalanjäljen selvittämisessä. Keväällä 2024 redandblue saavutti ensimmäisen kerran Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin tunnuksena hiilineutraalista ohjelmistotuotannosta. Yrityksen talousdata käsiteltiin DataFarm eRating -hiilijalanjälkilaskurilla, jonka jälkeen toimitusjohtaja Reeta Laamo sai tutkittavakseen muodostuneet päästötiedot.

”Oli mielenkiintoista nähdä, miten hiilidioksidipäästöt jakautuvat yrityksessämme, ja miten päästöt vaihtelevat kuukausittain. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaista tietoa miten paljon kokoluokkamme toimistotyötä tekevä yritys tuottaa päästöjä. Laskennan jälkeen pystyimme kumoamaan hiilidioksidipäästöistä aiheutuvan ilmastohaitan vuoden 2023 osalta.”
Myös vuoden 2025 osalta redandbluen hiilidioksidipäästöt on selvitetty automaattisella eRating-päästölaskennalla, jonka lopputulemana yritys kumosi 70 tonnia CO2-päästöjä. Päästöjen ilmastovaikutus kumottiin tukemalla tuulivoimaprojektia Intiassa.
Päästöjen kumoamisen lisäksi yritys pyrkii pitämään päästönsä kohtuullisina mm. energia- ja toimitilaratkaisujen, työmatkustuksen ja laitehankintoihin vaikuttamalla.
Vastuullisuusdata strategian tukena
Miten kestävästi toimimista voi mitata ja hyödyntää vastuullisuusdataa?
Henkilöstön hyvinvointi on redandbluelle tärkeä mittari, joten hiilijalanjäljen lisäksi yritys seuraa säännöllisesti sosiaalisia mittareita. Työntekijöiden hyvinvointia ja asiakkaiden tyytyväisyyttä mitataan mm. NPS-luvuilla, joka kertoo suositteluhalukkuudesta ja sitoutuneisuudesta.
Keväällä 2025 redandblue on ottanut käyttöönsä DataFarm VSME Basicin, joka tuo hyvän lisän oman toiminnan läpivalaisuun. Laamo näkee, että vapaaehtoisen kestävyysraportointistandardin mukaisesti koottu raportti on toimiva lisä kilpailutuksiin, joissa vastuullisuutta todentamalla voi saavuttaa lisäpisteitä.
Redandblue luo ekologisia, suorituskykyisiä ja saavutettavia verkkopalveluita erinomaisella käyttökokemuksella.
Automatisoi hiilijalanjälkilaskenta
DataFarm eRating hoitaa hiilijalanjäljen laskennan puolestasi. Ota paras hyöty irti yrityksesi datasta ja automatisoi päästölaskenta.